- facebook



Vanhat Konsertit






East Coast Jazz Club

Koivulan Soitannolinen Seura

Ma. 21.9.2020 klo. 19.00 - Ravintola Kairo

Orkesterin juuret ovat Karhulan kauppalan Koivulan kylässä, jonka kansakoulun kellariin nuoret jazzinharrastajat 1970-luvun puolivälistä lähtien kokoontuivat. Huilisti Esko Muinosen, saksofonisti Heikki Frilanderin, rumpali Jorma Mikkelin, basisti Vesa Karhusen ja kitaristi Vesa Tompurin alkuperäinen, tuolloin nimetön kokoonpano soitti muun muassa Chick Coreaa ja bossanovaklassikoita.

Muutaman vuoden ajan tuolloin toiminut kokoonpano palasi yhteen keväällä 2009, jolloin kitaristi Vesa Tompurin basistiveli Markun muistojameihin tarvittiin soittajia. Tilaisuutta varten yhtyeelle oli keksittävä nimi, joksi tuli Koivulan Soitannollinen Seura - noin 35 vuotta bändin perustamisen jälkeen. Tästä lähtien yhtye on soitellut säännöllisesti ja kehittänyt ohjelmistoaan keikoilleen Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa. Orkesterin kokoonpano muuttui heti maaliskuun 2009 "comeback-keikan" jälkeen niin, että vuosikymmeniä sitten iisalmelaistuneen Vesa Karhusen tilalle basistiksi tuli Helsingissä asuva Osmo Toiviainen, Heikki Frilanderin opiskelu- ja soittokumppani Jyväskylän opettajaseminaarin ajoilta. Viitisen vuotta bändi harjoitteli ja keikkaili tällä kokoonpanolla, kunnes se päätti täydentää rivistöään pianistilla. Nykyinen pianisti Jari Ravaska tuli mukaan pian tämän päätöksen jälkeen.

Heikki Frilanderin kuolema joulukuussa 2018 asetti yhtyeen eräänlaiseen tienhaaraan: jatkaako ja jos, niin miten. Konsertti Heksan muistotilaisuudessa sinetöi päätöksen jatkaa; uudeksi jäseneksi mukaan liittyi saksofonisti Simo Pinomaa. Samalla säilyi yhtyeen soinnillinen erityispiirre, tenorisaksofonin ja huilun kaksiääninen teemankuljetus, joka osassa ohjelmistoa korvautuu kahden saksofonin yhteissoitannalla Esko Muinosen lisättyä soitinarsenaaliinsa alttosaksofonin.

Yhtyeen ohjelmiston peruslinja muistuttaa hieman 1970-luvulla omaksuttua, mutta on pääosin uutta ja lähtökohtaisesti jokaista esiintymistä varten uudistuvaa. Nykyinen, pääosin Esko Muinosen kokoama ja sovittama ohjelmisto koostuu eri aikakausien, 1960-90 -lukuihin painottuvien jazzstandardien ohella latinalaisamerikkalaisesta musiikista sekä kansanlaulujen jazzsovituksista. Omaa ohjelmistoakin on hieman mukana, ja sen määrän lisääminen on pitkän aikavälin tavoitteena.

Tervetuloa!
Vapaa pääsy






East Coast Jazz Club

Mikko Iivanainen - A River Runs Through It- levynjulkaisukonsertti

Ma. 14.9.2020 klo. 19.00 - 21.00 - Ravintola Kairo

Konsertti juhlistaa kitaristi Mikko Iivanaisen uutta sooloalbumia, jolla Iivanainen on heittäytynyt itselleen täysin uuteen projektiin sooloartistina. Mikko Iivanainen on erottunut suomalaisen jazzin kentällä harmonisella syvyydellään sekä soundien monipuolisuudella. Tämä kuuluu myös uusissa sävellyksissä, joita taiteilija esittää sekä akustisella että sähkökitaralla. Iivanainen käyttää myös matalampivireistä baritonikitaraa ja joissakin sähköisissä kappaleissa loopperia. Sooloprojekti on Iivanaisen pitkäaikainen haave. Luottaminen omiin sävellyksiin ja soittoon on vaatinut paljon työtä. "Olen hakenut harjoittelun kautta luottoa myös vähäeleisyyteen".

Mikko Iivanainen on monista kokoonpanoista tuttu monipuolinen kitarataiteilija, joka on vaikuttanut useissa maamme eturivin jazz-yhtyeissä, kuten Free Control, Nordic Trinity sekä Loco Motive. Ajankohtaisia kokoonpanoja ovat myös Johanna ja Mikko Iivanainen Duo sekä kvartetti yhdessä Johanna Iivanaisen, Maria Kalaniemen ja Timo Alakotilan kanssa. Iivanainen julkaisi ensimmäisen soololevynsä "Last Room" vuonna 2014.
TERVETULOA!

Liput: 10€, 8€ (Kotka Jazz jäsenet), 5€ (opiskelijat)
Tervetuloa!






Stellas' Sunday

To. 30.4.2020 klo. 19.00 - 21.00

Toista kertaa järjestettävä Bastioni Live striimataan vapputunnelmissa to 30.4 klo 19!

Vappumielen nostatuksesta vastaa Uuden Musiikin Kilpailustakin tuttu Stella Christine yhtyeensä Stella's Sunday:n kanssa! Stella's Sunday soittaa rentoa ja tunnelmallista, mutta myös mukaansa tempaavaa jazz / latin / pop -musiikkia.
Lahjakkaat muusikot ja kiitosta saanut laaja ohjelmisto takaavat onnistuneen tunnelman poikkeusvappunakin!

Stella Löflund - laulu
Wiljami Salminen - kitara
Harri Ruotjoki - basso
Harri Heininen - rummut

Virtuaalikeikka on katsottavissa suorana:
Hamina - maailmanluokan pikkukaupunki Youtube -kanavan kautta

Keikka on katsojille ilmainen.

Järj. Haminan kaupungin tapahtumatuotanto. Kotka jazz ry mukana yhteistyössä!

Tapahtuma Facebookissa






East Coast Jazz Club

Konsa Goes Jazz - Solar Offbeat

Ma. 9.3.2020 klo. 19.00 - 21.00 - Ravintola Kairo






East Coast Jazz Club

Juha Lanu ja Kaakon Rytmipojat

Ma. 2.3.2020 klo. 19.00 - 21.00 - Ravintola Kairo






East Coast Jazz Club

Toive jam session II feat. Marjot Siikasaari

Ma. 24.2.2020 klo. 19.00 - 21.00 - Ravintola Kairo






East Coast Jazz Club

George Methuen Jazz Quartet

Ma. 17.2.2020 klo. 19.00 - 21.00 - Ravintola Kairo
George Methuen - trumpetti, laulu
Justus Arpula - kitara
Riku Kovalainen - basso
Konsta Puro - rummut






East Coast Jazz Club

Sini Ikolampi ja Elmeri, Acoustic Trio

Ma. 10.2.2020 klo. 19.00 - 21.00 - Ravintola Kairo

Saksofoni, kontrabasso ja piano luovat bändin ainutlaatuisen soundin. Vuonna 2000 perustettu yli tuhat keikkaa tehnyt kokoonpano soittaa svengaavasti smooth jazzia, swingiä, rockn ´rollia ja mm. suomiklassikoita omaan uniikkiin tyyliin.


Sinin kotisivut - Elmerimusic






East Coast Jazz Club

Sami Linna Quartet Jazzliiton kiertueella

Ti. 4.2.2020 klo. 19.00 - 21.00 - Ravintola Kairo

Kitaristi Sami Linnan vuodesta 2008 toiminut suomalais-amerikkalainen kvartetti on virkistävä poikkeus nykypäivän projektimuotoisessa jazzyhtyekulttuurissa. Hioutunut, kuunteleva kommunikaatio ja soittamisen ilo ovat yhtyeen tavaramerkkejä. Kvartetin modaaliseen jazzilmaisuun pohjautuvaan tyyliin tuovat sävyjä hypnoottiset riffit, rikkaat harmoniat bluesvivahteet ja hehkuvat balladit.

Kvartetti on myös osa Sami Linnan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa suorittamaa tohtorintutkintoa, joka tarkastetiin joulukuussa 2019. Työssään Sami Linna tarkasteli modaalisuuden ja tonaalisuuden yhdistymistä jazzilmaisussa 1960-luvulla. Hän keskittyi erityisesti saksofonisti John Coltranen kvartetin ja sen pianistin, McCoy Tynerin ilmaisuun.

SAMI LINNA kitara
JUSSI KANNASTE saksofoni
MIKKO HELEVÄ Hammond-urut
DANA HALL (USA) rummut






East Coast Jazz Club

Petri & Tuula Krzywacki Duo - In The Spirit Of Nancy Wilson

Ma. 20.1.2020 klo. 19.00 - 21.00 - Ravintola Kairo

East Coast Jazz Clubilla ma 20.1. ravintola Kairossa vierailee Tuula & Petri Krzywacki Duo upean In the Spirit of Nancy Wilson -konserttinsa teemalla.

Amerikkalainen laulajatarlegenda Nancy Wilson (20.2 1937 - 13.12. 2018) on inspiroinut kitaristi Petri Krzywackia ja laulaja Tuula Krzywackia heidän omassa musiikillisessa ilmaisussaan.

"Musiikkipolkuni on kulkenut soulista rhythm & bluesiin ja edelleen jazziin. Nancy Wilsonin musiikissa jazzin juurevuus ja bluessävyt elävät vahvoina ja siksi hänen laulunsa koskettaakin minua syvästi. Nancy häivyttää raja-aitoja, joita täkäläisittäin jazzin ja bluesin väliin herkästi rakennetaan", Tuula Krzywacki pohtii.

Nancy oli ennen kaikkea tarinankertoja, jonka tulkinnat säväyttävät kuuntelukerrasta toiseen. "Nancyn tapa jäsentää musiikkia rytmisesti on huikean rohkeaa ja ilmaisuvoimaista, esikuvallista instrumentista riippumatta", Petri Krzywacki toteaa. Nancy Wilson oli todellinen supertähti Yhdysvalloissa ja maailmalla. Duon mukaan onkin hämmästyttävää, kuinka Suomessa häntä ei tunneta jazzpiirien ulkopuolella. "Halusimme koota monipuolisen otannan Nancyn ohjelmistosta ja tarjota sen myötä kuulijoille konsertillisen juurevaa jazzia ja koskettavia tunnelmia. Pyrimme tavoittelemaan alkuperäisten kappaleiden henkeä - suurella nöyryydellä ja kunnioituksella", Tuula Krzywacki sanoo.

Tuula Krzywacki, jota kuullaan East Coast Jazz Clubilla ensimmäistä kertaa, on monipuolinen laulaja ja valovoimainen esiintyjä. Hänen äänessään on niin herkkyyttä kuin voimaakin. Taiturimainen kitaristi Petri Krzywacki on jo tuttu kasvo Kotkassa esiinnyttyään East Coast Jazz Clubin 300:nnen ja 600:nnen klubi-illan rajapyykkejä juhlistaneissa konserteissa. "Ensin ajattelin, että seuraava visiitti olisi sitten klubin 900:s ilta, mutta enhän minä jaksanut odottaa niin kauan. Kotkassa on niin upea yleisö ja mahtava tunnelma, että on ihan pakko palata kaupunkiin aikaisemmin", kitaristi naurahtaa.






East Coast Jazz Club

Toive Jam Session - Vuosikymmenen ensimmäinen klubi-ilta

Ma. 13.1.2020 klo. 19.00 - 21.00 - Ravintola Kairo

House bändissä: Heikki Kauppinen (klarinetti), Otto Tikkanen (piano), Mika Huusari (harmonikka), Wiljami Salminen (kitara), Harri Ruotjoki (basso), Jallu Sundelin (rummut). Mukana myös duo Aapo Tenhola (alttosaksofoni) & Anton Kiljunen (piano).

Tilaisuudessa julkistetaan "Elämäntyö-Oscar no 10" - palkinto






East Coast Jazz Club

Björninen Yrjölä Band feat Otto Tikkanen

Ma. 16.12.2019 klo. 19.00 - 21.00 - Ravintola Kairo

Juha Björninen - kitara
Lauri Yrjölä - kitara, laulu
Harri Ruotjoki - basso
Vesa Lapinkero - rummut
Otto Tikkanen - piano






East Coast Jazz Club

Kauneimmat Joululaulut

Ma. 9.12.2019 klo. 19.00 - 21.00 - Ravintola Kairo






East Coast Jazz Club

Trio Kosmos feat Elina Virtanen

Ma. 2.12.2019 klo. 19.00 - 21.00 - Ravintola Kairo

Otto Tikkanen - piano
Arttu Huopainen - rummut
Jussi Hovilainen - basso
Elina Virtanen - laulu






Grammari-ilta jäsenille

Ma. 18.11.2019 klo. 19.00 - Wanha Fiskari






East Coast Jazz Club

Jamit

Ma. 25.11.2019 klo. 19.00 - 21.00 - Ravintola Kairo




Yhteistyössä: